Isäni tähtien takaa Ylen Dokumenttiprojektissa maanantaina 13.3. klo 21:30 ja 18.3. klo 12.35

”Einarin lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien, mutta kaikki muuttui kun hänen isänsä valaistui ja alkoi kommunikoida avaruuden valo-olentojen kanssa.”

Einari Paakkasen ohjaama Isäni tähtien takaa nähdään Ylen Dokumenttiprojektissa ensiviikon maanantaina 13.3. klo 21:30 ja uusintana lauantaina 18.3. klo 12:35. Sen jälkeen elokuva on nähtävissä Yle Areenassa 30 päivän ajan.

Teatteriensi-iltansa elokuva sai 11.11.2016.

Einarin lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien. Isä Veikko kävi normaalisti töissä pikkukaupungin verotoimistossa ja äiti työskenteli toimittajana. Kaikki muuttui Einarin ollessa 12-vuotias; isä Veikko koki valaistumisen ilmoittaen olevansa Maan ja ulkoavaruuden välinen sanansaattaja. Hän kertoi näkevänsä avaruusolentoja, pystyen ottamaan yhteyttä tuonpuoleiseen ja omaavansa yliluonnollisia parannustaitoja. Einarista ja Veikosta tuli tiimi, jolle koko maailmankaikkeus oli avoinna. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Einari kohtaa isänsä epäilyksillään.

Ohjaajan sana:

Isäni valaistumisen jälkeen minusta tuli hänen oppipoikansa. Aloin nähdä valo-olentoja ja kokea asioita, jotka vain isäni osasi selittää. Hän kertoi minulle entiset elämäni ja vei minut katsomaan UFOja. Hän sanoi, että olimme entisessä elämässä olleet veljeksiä Siriuksella. Kun vertasin itseäni muihin lapsiin, tuntui että olin erityinen. Kenenkään muun isä ei ollut supersankari. Halusin myös oppia henkiparantamaan ja vastaanottamaan viestejä avaruudesta niin kuin isä. Mutta niin ei koskaan käynyt. Myöhemmin aikuisena minulla alkoi olla epäilyksiä. Mitä todella tapahtui lapsuudessani? Tämä elokuva on minun matkani, jossa kohtaan isäni totuuden selvittämiseksi.

Lue lisää elokuvasta ja Dokumenttiprojektista täältä.