Pohjola-filmiltä neljä elokuvaa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla

R&A_logo_vaaka_201528. Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa järjestetään 17.–27.9.2015. Festivaalin ohjelmisto on julkistettu tänään, ja Pohjola-filmiltä on mukana ohjelmistossa peräti neljä elokuvaa.

Wille Hyvösen ohjaama pitkä dokumenttielokuva Onnelliset esitetään Kinopalatsissa torstaina 24.9 klo 18.15. Samalla juhlistamme elokuvan ensi-iltaa, eli paikalla myös tekijävieraita. Elokuva kertoo siitä, mitä tapahtuu kun onnen tavoittelusta tulee pakkomielle. Onnelliset esitetään teemalla Indie-helmiä Suomesta. Lisätietoa elokuvasta sekä traileri nähtävissä täällä.

Jussi Hiltusen lyhytelokuva Talvisydän nähdään Andorrassa perjantaina 25.9 klo 16 Uutta Suomesta -näytöksessä. Tässäkin näytöksessä ensi-iltahumua sekä tekijöitä paikalla. Talvisydän on tarina Eikasta, viisikymppisestä taksinkuljettajasta, joka pelkää menettävänsä yhteyden teini-ikäiseen tyttäreensä.  Lisätietoa elokuvasta sekä traileri nähtävissä täällä.

Oskari Sipolan ohjaama musiikkielokuva Ollaan vapaita esitetään osana Kotimaisen elokuvan viikkoa Kinopalatsissa tiistaina 22.9. klo 15.45. Näytöksen jälkeen mukana keskustelussa ohjaaja Sipolan lisäksi käsikirjoittaja Tua Harno sekä tuottaja Elina Pohjola. Ollaan vapaita on raikas ja koskettava tarina kolmekymppisestä Seljasta, jonka ystävien- ja työntäyteisen elämän sekoittaa hänen 16 vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. Lisätietoa elokuvasta sekä traileri nähtävissä täällä.

Kirsi Mattilan ohjaus Marzia, ystäväni nähdään niin ikään osana Kotimaisen elokuvan viikkoa Kinopalatsissa lauantaina 19.9. klo 16.00. Näytöksen jälkeen ohjaaja Kirsi Mattila keskustelee elokuvasta yleisön kanssa. Marzia, ystäväni kertoo tarinan parikymppisestä Marziasta, joka kaikkien nuorten tavoin unelmoi rakkaudesta, vapaudesta ja mielenkiintoisesta työstä. Lisätietoa elokuvasta sekä traileri nähtävissä täällä.

Koko Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmisto luettavissa täältä.